perjantai 16. tammikuuta 2015

Ilotulituksen SM-kisat PowerParkissa

Syyskuussa matkasin kuvausreissullani Härmään, Powerparkiin. Siellä järjestettiin SM-ilotulituskilpailut. Vaimon, koirien ja kaverin kanssa tarkoitus oli lähteä kuvaamaan hienoja ilotulituksia. Koirat eivät välittäneet ilotulituksista, mutta niiden piti olla mukana, koska kisat järjestettiin myöhään illalla ja oli jo pimeää. Koirat eivät olisi viihtyneet yksin kotona, vaan olisivat voineet alkaa metelöimään ja siitähän naapurit eivät olisi tykänneet.

Paikan päälle päästyämme huomasimme että väkeä oli paljon. Autoja oli parkissa satoja ja lisää tulvi paikalle. Powerpark näytti myös hienolta kun huvipuistolaitteiden valot loistivat pimeässä syysillassa. Ennen kisojen alkamista oli hyvin aikaa säädellä kameran asetuksia ja ottaa kuvia huvipuistosta ja kauniista kuusta, joka loisti taivaalla kirkkaana.

Kisoihin osallistui muistaakseni kymmenen eri ilotulitus valmistajaa ja jokainen niistä oli erilainen. Se oli komean näköistä ja samalla kuvatessa ehti myös katsella esityksiä. Sain napsittua hyvin kuvia kaikista näytöksistä ja tänne olen koonnut parhaimpia kuvia matkasta. Nauttikaa kuvista!



Powerpark loisti upeasti yössä.



Kuusta tuli otettua kuvia ennen ilotulituksia. Katse jää jumiin aina kirkasta kuuta katsellessa.





Ja lopulta pääsemme itse aiheeseen, komeat ja upeat ilotulitukset! Mielestäni esitykset olivat uskomattoman kauniita.











  








Tarmokas kuvausreissu Nummijärven luonnonpuistoon

Pitkästä aikaa jälleen kerran kerron kuvausretkestäni, joka tällä kertaa tapahtui Kauhajoella Kauhaneva-Pohjankankaan luonnonpuistossa. Puisto sijaitsee noin kymmenen kilometriä Nummijärvestä etelään. Tein matkan pyörällä ja lähdin matkaan Nummijärveltä. Nautin paljon kun sain oleskella luonnossa ja matkan varrella ei paljon ihmisiä tullut vastaan. Vietin koko päivän puistossa kiertäen sen kokonaan. En tiedä miten pitkä matka se on ympäri kierrettynä, mutta veikkaisin noin seitsemän kilometriä. Kyseisenä päivänä sattui onneksi olemaan pilvistä, joten en paahtunut helteessä vaikka siltikin lämpöä oli paljon. Olin varannut matkaan evästä ja paljon juotavaa ja matka sujui ongelmitta, kun muistin juoda riittävästi.

Sain kuvattua paljon kauniita maisemia ja yritin ottaa joka kulmasta kuvan, jotta saisin kotona vain ihastella otoksia. Tulihan kuvia räpsittyä noin pari sataa, mutta eihän se paljon ole, koska enemmän kuvaamista työkseen tekevät napsivat helposti tuhansia kuvia. En ymmärrä miten he siinä onnistuvat! Tässä on jälleen parhaimpia kuvia reissusta ja olen yrittänyt saada niihin kuvankäsittelyllä väriä ja tunnelmaa mukaan.