torstai 21. tammikuuta 2016

Patikointia Isokyrön Ylipään kuntoradalla

Viime kesänä tuli patikoitua kuntoradalla. Minua kiinnosti lähteä matkaan, kun matkan varrelta piti löytyä näkötorni. Tykkään kuvata maisemia ja uskoin että täältä tornista näkyisi kauas kauniine maisemineen. Tästä ei tarvinnut pettyä vaan näkymät olivat kauniit ja sain kuvattua myös Ylistaron Komean kirkon, joka näkyi taivaanrannassa. Reitin pituus oli noin viisi kilometriä ja siihen kului aikaa, kun kuvasin matkan varrella. Lähdin illalla matkaan, kun halusin nähdä auringonlaskun näkötornista. Muutama tunti matkaan kului ja hikihän siinä myös tuli, kun minulla tapaa olla aina kaikki kuvauskalusto mukana. Radalla myös oli jyrkkiä nousuja ja laskuja, vaikka kävellen menin niin silti meinasi alamäissä huimata. Kuntoradalta löytyi myös vielä mahdollisuus pelata frisbeegolfia, mutta ketään ei näkynyt, koska oli niin myöhä jo. Sain matkalta hienoja kuvia joista parhaimmat kokosin tänne. Nauttikaa kuvista!











Tämä on ensimmäinen luomani HDR kuva. Omasta mielestäni tämä onnistui yllättävän hyvin.


lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta Vaasassa 2016

Pitkästä aikaa tänne taas kirjoittelen ja tällä kertaa on aiheena uuden vuoden raketteja. Olin kuvaamassa Vaasassa Vaskiluotoon johtavalla sillalla vuoden vaihtumista ilotulitusrakettien osalta. Tämä Vaasan kaupungin järjestämä ilotulitus ammuttiin Räätälinsaaresta. Sijoituin sillan Vaskiluodon päähän, jotta saisin tallennettua koko näytelmän, kun isommat raketit lentävät niin korkealle taivaalle. Olin lopulta sijoittunut ihan hyvälle paikalle, kun raketit alkoivat pamahtelemaan. Väkeä paikalle kerääntyi paljon, mutta se ei haitannut kuvausta. Ainoa ongelma tuli vastaan, kun Vaasassa, yllätys yllätys, tuuli vaihteeksi. Tuuli oli melko kovaa ja erittäin kylmää kun kuvauspaikka oli aukealla ja meri vieressä. Kuvista tuli suttuisia, mutta esikatsellessani niitä kotona niistä tuli taiteellisia. Kuvausten loppupuolella oli kuin lumiukko, jäässä ja kotia päin kävellessäni tuntui ettei jalat oikein meinanneet toimia. Autossa onneksi sain lämmetä sopivasti. Poimin parhaimmat tai taiteellisimmat kuvat, joista voitte nauttia!


















sunnuntai 2. elokuuta 2015

Luonto makroilua

Olen päättänyt koota tähän artikkeliin jotain makrokuvia. Olen innostunut viime aikoina kuvaamaan läheltä kohteita ja pieniä kohteita. Tämä vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä tavallista kuvaamista enemmän. Myös erilaiset välineet ovat hyvä lisä tähän makroiluun. Olen ostanut halpoja apulaitteita, kuten loittorengassarjan ja kääntörenkaan, jotka auttavat paljon pienien yksityiskohtien kuvaamisessa. Makrokuvaaminen myös paljastaa luonnosta sekä muualta mitä ihmeellisimpiä asioita, kun alkaa tarkastelemaan kohteita tarkemmin. Itse ainakin ajattelen kuvatessa että miten paljon erilaisia kohteita vaikka omasta pihastakin löytyy. Ei tarvitse lähteä erikseen etsimään kauas mielenkiintoisia kohteita, kun niitä tulee jo vastaan takapihallaan. Tykkään kuvata kaikenlaista, mutta enimmäkseen luonnossa viihdyn. Ötököitä on mielenkiintoista seurata ja yrittää saada ne tallennettua kuviin. Seuraavassa on kaikenlaisia makrokuvia luonnosta ja ehkä vähän sen ulkopuoleltakin. Nauttikaa kuvista! :)






Tässä kuvassa päästään jo melko lähellä kun kohteena on sokerikiteet.








torstai 25. kesäkuuta 2015

Viime syksyn sienisatoa

Syksyllä sain kuvattua sienien ihmeellistä maailmaa. Löysin hyvin erilaisia sieniä ja niitä on varmasti paljon lisääkin. Mitään en kerännyt kun en sieniä ollenkaan tunne. Nautin vain kuvaamisesta, mutta pitäisi ehkä joskus alkaa tunnistamaankin kuvauskohteitaan. Se voisi tehdä tästä harrastuksesta mielenkiintoisempaa. Nauttikaa sieni kuvista ja suosittelen kaikille annosta metsätepastelua!



















keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Salamoita kalastelemassa

Viime kesänä oltiin kaverin kanssa jahtaamassa salamoita keskisuomessa. Emme saaneet kuitenkaan kuvattua salamoita, mutta matka oli mielenkiintoinen kun pääsimme suoraan myrskyn silmäänkin. Pysähdyimme Lappajärvelle kuvaamaan kauniita mustia pilviä ja salamoitakin näkyi, mutta kuviksi asti ne eivät päässeet. Alajärven kohdalla olimme parkissa ja ympärillä myrskysi, satoi vettä ja salamoi. Päätimme myös seurata ukkosrintamaa Viitasaareen asti. Matkalla saimme todistaa myrskyn tuhojakin, kun tielle oli kaatunut sarja puita. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa. Viitasaaressa rintama alkoi laantumaan, jolloin käännyimme takaisin kotia päin. Jotain kuvia matkasta jäi ja tykkäsin matkasta. En ole aikaisemmin ollut ukkosjahdissa. Se on mielenkiintoista, eikä kovin pelottavaa, kunhan muistaa pitää turvallisuudestansa kiinni. Auto on ainakin turvallinen paikka ukkosella.


Kävimme matkan varrella myös laskettelukeskuksella, Simpsiön näkötornissa.


Lappajärvellä oli kaunista ja näimme upeita ukkospilviä sekä salamoita.